Testaa autoalanyrityksesi liikeidea laskutuspalvelun avulla

Testaa autoalanyrityksesi liikeidea laskutuspalvelun avulla

Autoalan ammattilaisella yrittäjyys on usein vaihtoehto palkkatyölle. Yrittäjän uralle voit oikeastaan päätyä missä vaiheessa tahansa. Osa autoalan yrittäjistä on toiminut pitkään ensin jonkun toisen palveluksessa ja siirtynyt myöhemmässä työuran vaiheessa työllistämään itsensä. Toiset taas ovat alusta lähtien työllistäneet itsensä. Yrittämisen aloittamisessa on ollut perinteisesti kynnys byrokratiasta johtuen. Yritystoiminnan aloittaminen vaatii toiminimen tai jonkin muun yritysmuodon perustamisen. Lisäksi yrittäjän tulee hoitaa kirjanpito ja verovelvoitteet ja muu byrokratia. Tämä kaikki voi ajaa yritystoimintaa harkitsevan miettimään muita vaihtoehtoja. Esittelemme tässä artikkelissa tavan toimia yrittäjän ja palkansaajan välimaastossa, työllistäen itsesi, eli kevytyrittäjyyden.

Mitä on kevytyrittäjyys?

Kevytyrittäjyys on itsesi työllistämistä ilman yrityksen perustamista. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että asiakkaan kanssa sovit työn tekemistä/toimeksiannosta ja samalla määrittelet hinnan, jonka haluat työstäsi. Asiakas ostaa tai tilaa palvelusi, esimerkiksi auton huollon tai kyytitilauksen yrityksensä henkilöstölle, tai mitä ikinä tarjoatkin. Tämän jälkeen laskutat asiakasta laskutuspalvelun kautta, jonka jälkeen laskutuspalvelu edelleen tilittää rahat sinulle palkkana ottaen pienen prosentuaalisen summan provisiota palkkiokseen palkkatilityksestä.

Invoicery on pohjoismaiden johtava laskutuspalvelu yrityksille. Yrityksen nettisivut löydät osoitteesta invoicery.fi. Kyseessä on Ruotsissa vuonna 1999 perustettu laskutuspalvelu, joka on sittemmin levinnyt kaikkialle Pohjoismaihin, myös Suomeen. Invoicery hoitaa sinun ja asiakkaasi välisen maksuliikenteen, mutta muuten sinä vastaat työstä, asiakaspalvelusta ja markkinoinnista. Laskutuspalvelu vapauttaa sinut maksuliikenteestä ja byrokratiasta, jotta voit keskittyä itse työhön, asiakkaisiin ja brändisi kehittämiseen.

Mitä hyötyä kevytyrittäjyydestä on sinulle?

Laskutuspalvelu hoitaa puolestasi veroasiat ja kaiken laskutukseen ja rahaan liittyvän paperityön. Eli juuri ne asiat, jotka todennäköisesti kiinnostavat sinua vähiten. Aloittelevan yrityksen kannalta laskutuspalvelu on erinomainen vaihtoehto siksi, koska voit täysillä lähteä testaamaan liikeideaasi, ilman että sinun täytyy huolehtia verojen maksusta, kirjanpidosta ja laskutusjärjestelmistä. Invoicery.fi maksaa sinulle palkan laskuttamiesi tulojen perusteella. Voit siis aloittaa yritystoiminnan rauhassa, vaikka sivutoimisesti päivätyösi ohella.

Kevytyrittäjyydestä ei koidu sinulle mitään ylimääräisiä kuluja. Sinulta veloitetaan prosentuaalinen osuus ainoastaan palkan maksun yhteydessä. Mikäli sinulla ei ole toimintaa, niin myöskään kuluja ei kevytyrittäjyydestä tule. Kannattaa kuitenkin huomioida, että muita kuluja sinulle toki voi tulla. Aivan kuten sivutoimisille yrittäjillä helposti tulee työvälineistä ja niin edelleen. Kevytyrittäjyys sopii erityisesti tilanteessa, jossa harkitset yrittäjiksi ryhtymistä, mutta et halua perustaa vielä toiminimeä tai muuta rekisteröityä yritystä. Sinulla ei kevytyrittäjänä ole y-tunnusta eikä velvollisuutta pitää kirjanpitoa. Invoicery.fi palvelusta näet kyllä tarkasti tulosi.

Kenelle kevytyrittäjyys sopii?

Kevytyrittäjyys sopii parhaiten keikkatöitä sivutoimisesti tai päätoimisesti tekevälle henkilölle ja niille, jotka haluavat testata jotain liikeideaa tai liikeideoita, ilman oman yrityksen perustamista.

Siinä vaiheessa, jos toimintasi laajenee sinut kokopäiväisesti työllistäväksi, niin kannattaa harkita oman yrityksen perustamista. Toisaalta voit yhdistää myös yrittäjyyden ja laskutuspalvelun, jolloin voit halutessasi laskuttaa osan töistä laskutuspalvelun kautta.

Invoicery.fi laskutuspalvelun avulla voit laskuttaa myös töistä ulkomailla. Tämä onkin kätevää, koska sinun ei tarvitse perehtyä kansainvälisen maksuliikenteen koukeroihin. Invoiceryllä on useiden vuosien kokemus kansainvälisistä laskutuksista. Laskutuspalvelua kannattaa harkita, jos sinulla on kotimaisia tai ulkomaalaisia asiakkaita, joita laskutat toisinaan tai säännöllisesti.

dante